Salutem-hammastahnat ja ympäristö

Kotimaisuus on ympäristönkin kannalta tärkeimpiä asioita. Suomalaiset Salutem hammastahnat valmistetaan Turussa. 

Salutem Oy huomioi ympäristön kaikissa toimissaan käyttämällä mahdollisimman ympäristömyötäisiä ratkaisuja. Kiertotalous ja kaikki turhan tarpeettoman materiaalin ja toiminnan karsiminen, ovat jo yli 25 vuotta jatkuneen toimintamme ajan olleet periaatteemme. Kaikki tarpeellinen - ei mitään turhaa - on tunnuksemme tuotteidemme koostumuksissa, pakkauksissa ja myös kaikissa toiminnoissamme.

Salutem-hammastahnojen raaka-aineet ja ympäristö

SALUTEM hammastahnat eivät sisällä itse suun ja hampaiden puhdistuksen kannalta tarpeettomia ja usein jopa suuta ärsyttäviä pesuaineita (SLS) Natrium lauryylisulfaattia, väriaineita eikä makuaineita. 

Nämä mainitut tavallisten hammastahnojen lisäaineet kuormittavat myös ympäristöämme. Käytännössä kaikki hammastahna päätyy hampaiden pesun jälkeen viemäriverkoston kautta vesistöihin. SALUTEM hammastahnojen käyttäjät suojelevat näin myös osaltaan vesistöjä. 

Suurin osa käyttämistämme raaka-aineista on kotimaisia, käytämme Suomessa valmistettuja raaka-aineita aina, mikäli niitä on mahdollista saada. 

Salutem-hammastahnojen pakkaukset ja ympäristö

SALUTEM hammastahojen pakkaus on pelkistetty. Pakkaamme tuubit irrallaan ilman hammastahnoille tyypillistä kartonkikoteloa. Tukkupakkauksena on 12 kpl:n uusiokuidusta valmistettu aaltopahvirasia ja se kierrätetään edelleen materiaalina. 

Itse SALUTEM hammastahnojen tuubi on sinetöity monikerros muovilaminaattituubi PP-muovi tulpalla. Näin taataan tuotteen erinomainen säilyvyys. Tyhjentyneenä tuubi ja tulppa kierrätetään muovin kierrätyksessä (ellei paikkakunnalla kerätä muovia kierrätykseen, tällöin ne sopivat myös polttokelpoiseen jätteeseen). 

SALUTEMIN tuotantoon tulevien materiaalien pakkaukset on optimoitu sellaisiksi. että sopivat asianmukaisina olemassa oleviin materiaalien kierrätykseen. Esimerkiksi laatikot, joissa tyhjät tuubit tulevat tehtaallemme käytetään uudelleen valmiiden tuotteiden kuljetuspakkauksina tukkukauppaan. 

Pakkausten mitoituksessa on huomioitu optimoitu standardimitoitus, jolloin tilaa ei haaskata missään valmistuksen, kuljetuksen ja varastoinnin vaiheissa. 

“Kaikki tarpeellinen - ei mitään turhaa - on tunnuksemme tuotteidemme koostumuksissa, pakkauksissa ja myös kaikissa toiminnoissamme. “

Johanna Hakamäki